Asiakaspalautteita
Sunnyn tarina: harmaakaihi pysähtyi
Sunnylla 2 v. todettiin v. 2003 keväällä perinnöllinen harmaakaihi. Onneksi se oli vasta aluillaan eikä ollut vielä levinnyt. Eläinsilmälääkäri oli kuitenkin melko pessimistinen sairauden suhteen ja uskoi, että se tulee leviämään. Tiesin, että homeopatia voi auttaa, joten otin yhteyttä Annukkaan. Annukka määräsi homeopaattisen hoito-ohjelman, jonka toistin kaksi kertaa ja lisäksi jätimme nappulat pois ruokavaliosta.
Nyt keväällä 2005 kävimme uudestaan samalla silmäeläinlääkärillä ja hänkin oli todella ilahtunut. Kaihi ei ole levinnyt ollenkaan, vaan on aivan samassa vaiheessa kuin vuonna 2003. Hän uskoo, että kun kaihi ei ole yhtään levinnyt kahteen vuoteen niin ei se tule enää leviämäänkään.
Olen tosi kiitollinen Annukalle sekä tietenkin homeopatialle, sen avulla
on parantunut myös lapseni lukihäiriö että mieheni heinäallergia.
Sunny voi tällä hetkellä tosi hyvin ja on koko perheen rakas lemmikki.
Terveisin
Jaana Niittylahti
Tampere |