Asiakaspalautteita
Steriili uros tuli isäksi!
Basenjiuros ”Jallu” (Chaanrose Parting Shot) tuotiin pentuna Englannista Suomeen keväällä 2000. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman vanhasta ja terveestä linjasta siitosuros, jota voitaisiin täällä hyödyntää geenipoolin laajentamiseksi usealle eri nartulle.
Ongelmat alkoivat kuitenkin syksyllä 2001, kun samassa taloudessa asunut narttu sai pitkittyneen juoksun ja Jallu alkoi käydä ylikierroksilla hajuryöppyjen takia. Jallun eturauhanen tulehtui ja sillä todettiin lisäksi virtsakiviä. Eläinlääkärillä Jallun eturauhanen tutkittiin ultraäänellä. Samalla käynnillä Jallu sai hormonipiikin. Valitettavasti ultrauksessa käytetty geeli aiheutti Jallun kiveksiin erittäin rajun allergisen reaktion, joka johti usean päivän kestäneeseen kivespussien tulehtumiseen. Tämän seurauksena Jallun kivekset surkastuivat ja tuomio oli, että uroksestamme oli tullut valitettavan tapahtuman johdosta steriili. Yritimme saada Jallun sperman tutkittua, mutta koko tilanne jännitti nuorta kokematonta urosta liikaa, joten emme saaneet siitä spermaa. Kuitenkin viisi eri eläinlääkäriä, mukaanlukien lisääntymiseen erikoistunut eläinlääkäri, sanoivat kokeiltuaan Jallun kivesten rakennetta ja kokoa, ettei meillä ollut enää toivoa.
Saimme kuitenkin Annukka Paloheimolta apua ja yhteensä kuuden kuukauden ajan (maaliskuu – elokuu 2002) Jallun kiveksiä ja elimistöä tykitettiin usealla eri homeopaattisella lääkeaineella. Vahvimmista lääkeaineista seurasi aluksi joitakin sivuvaikutuksia: Jallu mm. pissasi muutaman kerran öisin sisälle ja uhosi jopa muutaman kerran omalle isännälleen. No, tiesimme, että ainakin lääke vaikuttaa oikeaan osoitteeseen. Sitten emme voineet kuin odottaa, mitä seuraisi. Ainakin olimme saaneet Jallun kivekset kasvamaan lähes kaksinkertaisiksi aikaisemmasta!
Lokakuussa 2002 Jallu astui kaksi narttua ja eläinlääkärit varoittivat edelleen toivomasta liikoja. Yllätys oli sen tähden suuri, kun ultrassa molemmilla nartulla näkyi ainakin kolme pentua. Ihmeitähän on tapahtunut kautta historian, mutta tässä tapauksessa olemme varmoja siitä, että homeopaattisilla lääkkeillä oli tärkeä rooli tämän jouluihmeen toteutumisessa!
Kiitollisena,
Tia Svanberg
|